VOIMAUTTAVAN VALOKUVAN MENETELMÄ

DIALOGINEN NÄKEMISEN TAPA TYÖVÄLINEENÄ OMAN ITSEN JA TOISEN KORJAAVAAN KATSOMISEEN

Voimauttava valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen kehittämä palkittu sosiaalipedagoginen menetelmä, jossa voimautumisen käsitteen sisältämät ehdot: itsemäärittelyn oikeus, valta-asetelmien purkaminen ja vastavuoroisuus, määrittelevät ne eettiset raamit, joiden sisällä valokuvaa voidaan käyttää turvallisesti terapeuttiseen identiteettityöhön ja vuorovaikutustaitojen parantamiseen perheessä, vertaisryhmässä, työyhteisössä tai ammattilaisen ja asiakkaan välillä.

Voimautumisen keskeinen idea on se, ettei toista ihmistä voi voimauttaa. Tämä koskee myös kaikkea auttamistyötä. Toisin kuin joissakin valokuvaterapeuttisissa menetelmissä, voimauttavassa valokuvassa valokuvia ei käytetä asiakkaan arviointiin, eivätkä ammattilaiset tai diagnoosi määrittele sitä, missä asiakkaan olisi tarpeellista kehittyä. On tärkeää ymmärtää, ettei valokuva itsessään ole terapeuttinen väline, ainoastaan tapa, jolla sitä käytetään, voi olla sitä. Menetelmää ei saa soveltaa ammatillisesti toiseen ihmiseen ilman läpikäytyä omaa prosessia ja täydennyskoulutusta. Voimauttavaa valokuvaa voidaan käyttää myös esimerkiksi työyhteisöjen kehittämisessä, yhteisötaiteessa tai tavallisissa perheissä perheenjäsenten keskinäisen kuulluksi ja ymmärretyksi tulemisen parantamiseen. Keskeistä voimauttavassa ryhmäprosessissa on moniäänisyys ja periaate jokaisen ryhmän jäsenen näkyväksi tulemisesta itse määrittelemällään tavalla.

Vaikka kyseessä on valokuvamenetelmä, ei voimauttavan valokuvan työväline oikeastaan ole valokuvaus, vaan katse ja näkemisen tapa – se, miten voimme tietoisesti valita katsoa toisin ja nostaa kuormittavien asioiden sijasta näkyväksi sellaisenkin ehjyyden, joka on niin haurasta, ettei se vielä ole oikeastaan edes olemassa. Usein odotamme, että ehjyyden tulee näyttäytyä asiantuntijoiden mittareilla, ennen kuin siihen voidaan uskoa. Kuitenkin auttamistyön kannalta on äärettömän tärkeää, että joku uskoo asiakkaan puolesta hyvän näkyväksi tulemiseen silloinkin, kun hän itse ei siihen usko, tai koko työyhteisö kokee keinojensa loppuvan.

Voimauttavan valokuvan menetelmä on 2000-luvun alusta levinnyt vähitellen kaikkeen sosiaali-, terveys- ja opetusalojen moniammatilliseen työhön ja työyhteisöjen kehittämiseen, mutta sen sielu on edelleen sen syntysijoilla lastensuojelussa: mitä vakavasti kaltoin kohdeltu ihminen tarvitsee tullakseen arvokkaaksi, osalliseksi ja voidakseen liittyä toisiin ihmisiin? Lapsi ei voi oppia niitä taitoja, joita itsen rakastaminen ja vastavuoroisen ihmissuhteen rakentaminen vaativat, jos ei ole saanut olla ensin jollekin niin rakas, että myös omalla vastarakkaudella on hänelle merkitystä. Toisiin liittymistä ja luottamusta ei voi oppia, jos joutuu olemaan vain kasvatuksen tai interventioiden kohteena.

Kuvausprosessin voima perustuu korjaaviin katseisiin ja nähdyksi tulemiseen. Ihmisen kuva itsestä, toisista ihmisistä ja maailmasta syntyy alkujaan aistisessa peilaussuhteessa lapsen tärkeiden ihmisten kanssa. Miten nämä ihmiset katsovat ja koskevat lasta sekä peilaavat lapselle omilla kasvoillaan ja myötäelämisellään tämän sisäistä maailmaa, antaa lapselle kokemuksen liittymisestä toisiin ihmisiin, ymmärretyksi ja kuulluksi tulemisesta sekä omasta arvokkuudesta. Koska valokuvausprosessi perustuu näköaistiin, tavoittaa se hyvin juuri ihmisen nähdyksi tulemisen ja näkymättömyyden historiaan liittyvää abstraktia ja tunnepitoista, vaikeasti sanallistettavaa ainesta.

Voimauttavan valokuvan menetelmä perustuu lähtökohtaan, jossa korjaavat asiat tapahtuvat liittymisen kokemuksessa toisiin ihmisiin. Ihmisen on oltava ensin jonkun silmissä arvokas, ennen kuin hän voi olla sitä itselleen. Hoidollisen työn asiakkailla voi olla paljon näkymättömyyden kokemusta. Lapsuuden peilit ovat voineet olla vajaita ja rikkonaisia, yhteiskunta on ehkä määritellyt heidät marginaaliin, auttamisjärjestelmässä heitä katsotaan ja kohdataan diagnoosien ja leimojen kautta. Menetelmässä korjaavaa nähdyksi tulemista rakennetaan yhteisöllisessä prosessissa, joka perustuu moniäänisyyteen, ja jossa valokuvaamiseen kytketään arvostava palaute. Viimekädessä tärkein tavoite on yksilön itsestään löytämä kyky katsoa itseään lempeämmin ja rakastavammin sekä toisia ihmisiä kuuntelevammin, myötätuntoisemmin ja arvostavammin.

Varhaisin tunnettu projekti, jonka kokemuksista  Miina Savolainen on alkujaan saanut kipinän menetelmän kehittämiseen ja valokuvan terapeuttisen käytön tutkimiseen, on 1998 alkanut kymmenvuotinen lastensuojeluprojekti Maailman ihanin tyttö. Projektin lähtökohtana oli huomio siitä, etteivät sosiaalityön perinteestä tutut verbaaliset tavat jäsentää asiakkaan elämänkokemusta, vuorovaikutussuhteita ja käsitystä omasta itsestä, olleet riittäviä. Lapsi tarvitsee rakastetuksi tulemista, mutta meidän keinomme ovat ammatillisia. Miten ammatillisuuden ja rakastamisen suhde siis pitäisi auttamistyössä ratkaista? Entä miten kuormittavaa työtä tekevät hoidollisten ja pedagogisten alojen ihmiset voisivat säilyttää työnsä merkityksellisyyden kokemuksen sekä oppia kohtaamaan dialogisemmin kollegansa ja asiakkaansa?

Voimauttavan valokuvan keskeinen väittämä on, että ammatillisuus voi olla rakkaudellista, jos se on dialogista. Menetelmässä ammatillisuus ymmärretään vastavuoroisempana, kuin hoidollisessa työssä perinteisesti. Voimauttavan valokuvan menetelmässä ajatellaan, että identiteettityön pitäisi olla keskeinen osa perustehtävää kaikessa ihmistyössä. Menetelmä ottaakin kantaa ihmistyön vaikuttavuuteen ja eettiseen laadukkuuteen.

VOIMAUTTAVAN PROSESSIN LÄHESTYMISTAVAT

Menetelmässä käytetään valokuvaustilannetta, omakuvia, albumikuvia ja arjen teemojen tavoitteellista valokuvaamista välineinä ihmissuhteiden lähentämiseen, vuorovaikutuksen parantamiseen, hajanaisten, tunnepitoisten ja abstraktien asioiden selkeyttämiseen sekä oman minän tai yhteisön toiminnan tutkimiseen ja reflektointiin. Voimauttavan valokuvan perusidea on yksinkertainen: valokuvaamisen ja samalla hoidollisen, ammatillisen suhteen dynamiikka käännetään päälaelleen. Sen sijaan, että kuvaaja päättää, miten hän näkee kuvaamansa ihmisen, kuvassa oleva ihminen on päähenkilö, joka määrittelee, miten häntä saa katsoa.

Prosessin aikana kuvaaja/ammattilainen joutuu konkreettisesti kamppailemaan oman näkemyksensä ja päähenkilölle tilan antamisen välillä. Voimautuminen ei ole kiinni ammattilaisen taidoista, vaan päähenkilössä itsessään tapahtuvista asioista. Ammattilaisen kannalta kyseessä on jatkuva oppimisen prosessi, jossa hän yhä uudelleen luopuu omasta tietämisestään. Voimauttavassa valokuvassa dialogisuuden oppiminen tapahtuu kehollisesti ja konkreettisesti muun muassa siirtämällä kuvaajan ja päähenkilön välinen asetelma asiakastyöhön, jolloin kuvausprosessin elementit muodostuvat metaforaksi asioille, joita ammatillisessa suhteessakin tulisi tapahtua. Päähenkilölle, joka voi olla paitsi elämänhistoriansa, myös hoitojärjestelmän asiakkuuden painama ja traumatisoima, kuvausprosessin asetelma voi olla käänteentekevän korjaava ja uutta luova. Työntekijälle prosessi vahvistaa uskallusta olla läsnä asiakkaalle sekä kykyä olla suojautumatta ammatillisen roolin taakse vuorovaikutuksen kustannuksella.

Valokuvaamisen teko on sitä, että keskitymme katsomaan tavallista (työn) arkea läsnäolevammin rajaamalla esiin sen, mikä on arvokasta, ja mikä tavallisesti jää piiloon kiireen ja totuttujen toimintatapojen taakse. Se, mikä tehdään näkyväksi valokuvassa, tulee samalla tunnetasolla todeksi. Se tulee jaettavaksi ja merkityksellistettäväksi toisten ihmisten kanssa, jolloin kuvassa oleva hyvä voi alkaa saada enemmän tilaa ihmisten mielissä ja toiminnassa.
Voimauttavan valokuvan menetelmässä ajatellaan, että se, mitä valitaan katsoa, vahvistuu. Valokuvan kyky on sekoittaa totta ja fiktiota, jonka vuoksi se voi tehdä näkyväksi asioita, jotka ovat vasta syntymässä ituna ihmisten mielessä, tai jotka eivät reaalimaailmassa olisi mahdollisia. Samalla valokuvalla on emotionaalista todistusvoimaa sen katsomisen kehollisuuden vuoksi. Kuvan herättämät affektit tapahtuvat omassa kehossa ja ovat siksi uskottavia todisteita merkityksistä, joita ihminen haluaa lukea kuvalle.

MIKSI VOIMAUTTAVA VALOKUVA?

On todennäköistä, etteivät ihmistyön resurssit tule suuresti lisääntymään lähitulevaisuudessa. Jo nyt vaativa työ, jatkuvat, kovenevia arvoja heijastavat muutokset ja pakkotahtisuus, voivat etäännyttää työn käytännöt niistä arvoista, jotka ovat alun perin tuoneet työntekijän alalle. Hoidollinen työ pitäisi ajatella kokonaan uudella tavalla, jotta se olisi vaikuttavampaa, eikä hukkaisi ihmistyön arvokkainta resurssia, ihmisiä, uuvuttamalla tärkeää työtä tekeviä ammattilaisia työkyvyttömiksi ennen aikojaan. Voimauttavan valokuvan menetelmässä toisin katsominen lähtee ammatillisuuden ja ammatillisten taitojen uudelleen arvioinnista sekä työntekijän hyvinvoinnin nostamisesta pääosaan. Työskentelyssä etsitään kuormittavan vastavoimaa sekä palautetaan työn alkuperäistä merkityksellisyyden kokemusta. Mikä on se syy, jonka vuoksi haluan tehdä työtäni? Mikä on arvojeni mukainen tapa kohdata asiakas? Kestääkö lähempää tarkastelua, miten kohtaan oman työtoverini? Miten arvostavasti tai ankarasti katson itseäni ja omaa ammattitaitoani?

Kameran läsnäolo työyhteisössä lisää työntekijöiden haavoittuvuutta, sillä ammatillisen roolin taa suojaan jääneet ammattilaiset tulevat tietoiseksi siitä, ettei katseen suunta olekaan yksiulotteinen: sen sijaan, että minä arvioin ja kehitän työtä ja asiakasta, itse asiassa myös minut nähdään – asiakkaat ja työtoverit arvioivat minua ja toimintaani koko ajan. Valokuva tuo näkyviin ryhmädynamiikan ja sen, miten ihmiset kokevat tulleensa nähdyiksi osana yhteisöä. Samoin kuin perhevalokuvauksessa, valokuvien koetaan tunnetasolla kertovan siitä, mitkä asiat, ihmiset ja elämänalueet ovat olleet muistamisen arvoisia, tärkeitä ja rakastettuja. Käänteisesti ne asiat ja ihmiset, joista on vähemmän kuvia, eivät tunnu yhtä tärkeiltä, tai heihin koetaan liittyvän erityistä häpeää ja näkymättömyyttä. Ennen kuin menetelmää aletaan soveltaa asiakkaiden kanssa, katse käännetäänkin omaan itseen ja työyhteisöön. Menetelmän avulla tapahtuvassa työyhteisön kehittämisessä keskeistä on arvostava ja turvallinen työskentely, jossa ketään ei häväistä, vaan jokainen tulee näkyväksi itse määrittelemällään tavalla, yhtä tärkeänä osana työyhteisön yhteistä päämäärää.

Usein ajatellaan, että työntekijä, joka välittää liikaa, tekee työn itselleen raskaaksi. On itsen suojaamista pitäytyä ammatillisen roolin takana. Asia saattaa kuitenkin olla juuri päinvastoin: se työntekijä, joka välittää, tekee työn itselleen helpoksi, koska silloin kaikki, mitä hän tekee, on asiakkaalle vaikuttavaa, jolloin myös työ on tekijälleen palkitsevaa. Sen sijaan oman persoonansa ja (positiiviset) tunteensa asiakkaalta piilottava työntekijä joutuu kohtaamaan paljon valtataistelua ja asiakkaan osoittamaa halveksuntaa, sillä hoiva ilman välittämistä ei ole arvostavaa.
Hoidollisessa työssä työntekijöiden välistä eriarvoisuutta ja työyhteisöjen pahoinvointia lisää se, että eri aikoina ja eri viitekehyksessä koulutetuilla työntekijöillä on monesti aivan erilainen käsitys ammatillisuudesta. Nykyisin ymmärretään yhä paremmin, että ihmistyö on puhtaasti tunnetyötä, jonka vaikuttavuus perustuu vuorovaikutuksen laatuun.

VOIMAUTTAVAT MENETELMÄKOULUTUKSET

Voimauttavan valokuvan ammatilliset täydennyskoulutukset rakentuvat perusteet-moduulista, josta on olemassa sekä hoidolliseen asiakastyöhön että työyhteisöjen kehittämiseen painottuneet versiot, sekä kolmivuotisesta jatkokoulutuksesta. Voimauttavan valokuvan perusteet -koulutusta antavat useat yliopistojen täydennyskoulutuskeskukset sekä kesäyliopistot eri puolilla maata, viidessätoista eri kaupungissa. Jatkokoulutusta antaa Aalto-yliopiston täydennyskoulutuskeskus Aalto Pro Helsingissä. Ammatillisten koulutusten lisäksi tarjolla on tavallisille ihmisille suunnattuja työpajoja, jotka keskittyvät henkilökohtaiseen voimauttavaan prosessiin, eivätkä edellytä erityistä ammatillista taustaa.

Voimauttava valokuva on nuori menetelmä, jonka valtakunnallinen koulutusverkosto on vasta laajentumassa, eikä tämän hetken runsaaseen kysyntään siksi vielä pystytä täysin kattavasti vastaamaan. Ensimmäiset erikoistumiskoulutuksen läpikäyneet menetelmäohjaajat valmistuivat huhtikuussa 2011. Kaikki Suomessa saatavilla oleva menetelmäkoulutus on ilmoitettu näillä verkkosivuilla. Menetelmä on saanut lukuisia tunnustuspalkintoja, muunmuassa Suomalainen Lääkäriseura Duodecimin Kulttuuripalkinnon 2006. Voimauttava valokuva on rekisteröity tuotemerkki.

KOULUTUSSIVULLE