


|
|
VOIMAUTTAVAN VALOKUVAN MENETELMÄ
DIALOGINEN
NÄKEMISEN TAPA TYÖVÄLINEENÄ OMAN ITSEN JA TOISEN
KORJAAVAAN KATSOMISEEN
Voimauttava
valokuva on taide- ja sosiaalikasvattaja Miina Savolaisen
kehittämä palkittu sosiaalipedagoginen menetelmä, jossa
voimautumisen käsitteen sisältämät ehdot:
itsemäärittelyn oikeus, valta-asetelmien purkaminen ja
vastavuoroisuus, määrittelevät ne eettiset raamit,
joiden sisällä valokuvaa voidaan käyttää
turvallisesti terapeuttiseen identiteettityöhön ja
vuorovaikutustaitojen parantamiseen perheessä,
vertaisryhmässä, työyhteisössä tai
ammattilaisen ja asiakkaan välillä.
Voimautumisen keskeinen idea on se, ettei toista ihmistä voi voimauttaa.
Tämä koskee myös kaikkea auttamistyötä.
Toisin kuin joissakin valokuvaterapeuttisissa menetelmissä,
voimauttavassa valokuvassa valokuvia ei käytetä asiakkaan
arviointiin, eivätkä ammattilaiset tai diagnoosi
määrittele sitä, missä asiakkaan olisi tarpeellista
kehittyä. On tärkeää ymmärtää, ettei
valokuva itsessään ole terapeuttinen väline, ainoastaan
tapa, jolla sitä käytetään, voi olla sitä.
Menetelmää ei saa soveltaa ammatillisesti toiseen ihmiseen
ilman läpikäytyä omaa prosessia ja
täydennyskoulutusta. Voimauttavaa valokuvaa voidaan
käyttää myös esimerkiksi työyhteisöjen
kehittämisessä, yhteisötaiteessa tai tavallisissa
perheissä perheenjäsenten keskinäisen kuulluksi ja
ymmärretyksi tulemisen parantamiseen. Keskeistä
voimauttavassa ryhmäprosessissa on moniäänisyys ja
periaate jokaisen ryhmän jäsenen näkyväksi
tulemisesta itse määrittelemällään tavalla.
Vaikka kyseessä on valokuvamenetelmä, ei voimauttavan
valokuvan työväline oikeastaan ole valokuvaus, vaan katse ja
näkemisen tapa – se, miten voimme tietoisesti valita katsoa toisin
ja nostaa kuormittavien asioiden sijasta näkyväksi
sellaisenkin ehjyyden, joka on niin haurasta, ettei se vielä ole
oikeastaan edes olemassa. Usein odotamme, että ehjyyden tulee
näyttäytyä asiantuntijoiden mittareilla, ennen kuin
siihen voidaan uskoa. Kuitenkin auttamistyön kannalta on
äärettömän tärkeää, että joku
uskoo asiakkaan puolesta hyvän näkyväksi tulemiseen
silloinkin, kun hän itse ei siihen usko, tai koko
työyhteisö kokee keinojensa loppuvan.
Voimauttavan valokuvan menetelmä on 2000-luvun alusta levinnyt
vähitellen kaikkeen sosiaali-, terveys- ja opetusalojen
moniammatilliseen työhön ja työyhteisöjen
kehittämiseen, mutta sen sielu on edelleen sen syntysijoilla
lastensuojelussa: mitä vakavasti kaltoin kohdeltu ihminen
tarvitsee tullakseen arvokkaaksi, osalliseksi ja voidakseen
liittyä toisiin ihmisiin? Lapsi ei voi oppia niitä taitoja,
joita itsen rakastaminen ja vastavuoroisen ihmissuhteen rakentaminen
vaativat, jos ei ole saanut olla ensin jollekin niin rakas, että
myös omalla vastarakkaudella on hänelle merkitystä.
Toisiin liittymistä ja luottamusta ei voi oppia, jos joutuu
olemaan vain kasvatuksen tai interventioiden kohteena.
Kuvausprosessin voima perustuu korjaaviin katseisiin ja nähdyksi
tulemiseen. Ihmisen kuva itsestä, toisista ihmisistä ja
maailmasta syntyy alkujaan aistisessa peilaussuhteessa lapsen
tärkeiden ihmisten kanssa. Miten nämä ihmiset katsovat
ja koskevat lasta sekä peilaavat lapselle omilla kasvoillaan ja
myötäelämisellään tämän
sisäistä maailmaa, antaa lapselle kokemuksen
liittymisestä toisiin ihmisiin, ymmärretyksi ja kuulluksi
tulemisesta sekä omasta arvokkuudesta. Koska valokuvausprosessi
perustuu näköaistiin, tavoittaa se hyvin juuri ihmisen
nähdyksi tulemisen ja näkymättömyyden historiaan
liittyvää abstraktia ja tunnepitoista, vaikeasti
sanallistettavaa ainesta.
Voimauttavan valokuvan menetelmä perustuu
lähtökohtaan, jossa korjaavat asiat tapahtuvat liittymisen
kokemuksessa toisiin ihmisiin. Ihmisen on oltava ensin jonkun
silmissä arvokas, ennen kuin hän voi olla sitä
itselleen. Hoidollisen työn asiakkailla voi olla paljon
näkymättömyyden kokemusta. Lapsuuden peilit ovat voineet
olla vajaita ja rikkonaisia, yhteiskunta on ehkä
määritellyt heidät marginaaliin,
auttamisjärjestelmässä heitä katsotaan ja kohdataan
diagnoosien ja leimojen kautta. Menetelmässä korjaavaa
nähdyksi tulemista rakennetaan yhteisöllisessä
prosessissa, joka perustuu moniäänisyyteen, ja jossa
valokuvaamiseen kytketään arvostava palaute.
Viimekädessä tärkein tavoite on yksilön
itsestään löytämä kyky katsoa
itseään lempeämmin ja rakastavammin sekä toisia
ihmisiä kuuntelevammin, myötätuntoisemmin ja
arvostavammin.
Varhaisin tunnettu projekti, jonka
kokemuksista Miina
Savolainen on alkujaan saanut kipinän
menetelmän kehittämiseen ja valokuvan terapeuttisen
käytön tutkimiseen, on 1998 alkanut kymmenvuotinen
lastensuojeluprojekti Maailman
ihanin tyttö.
Projektin lähtökohtana oli huomio siitä, etteivät
sosiaalityön perinteestä tutut verbaaliset tavat
jäsentää asiakkaan elämänkokemusta,
vuorovaikutussuhteita ja käsitystä omasta itsestä,
olleet riittäviä. Lapsi tarvitsee rakastetuksi tulemista,
mutta meidän keinomme ovat ammatillisia. Miten ammatillisuuden ja
rakastamisen suhde siis pitäisi auttamistyössä
ratkaista? Entä miten kuormittavaa työtä tekevät
hoidollisten ja pedagogisten alojen ihmiset voisivat
säilyttää työnsä merkityksellisyyden
kokemuksen sekä oppia kohtaamaan dialogisemmin kollegansa ja
asiakkaansa?
Voimauttavan valokuvan keskeinen väittämä on, että
ammatillisuus voi olla rakkaudellista, jos se on dialogista.
Menetelmässä ammatillisuus ymmärretään
vastavuoroisempana, kuin hoidollisessa työssä perinteisesti.
Voimauttavan valokuvan menetelmässä ajatellaan, että
identiteettityön pitäisi olla keskeinen osa
perustehtävää kaikessa ihmistyössä.
Menetelmä ottaakin kantaa ihmistyön vaikuttavuuteen ja
eettiseen laadukkuuteen.
VOIMAUTTAVAN PROSESSIN
LÄHESTYMISTAVAT
Menetelmässä käytetään
valokuvaustilannetta, omakuvia, albumikuvia ja arjen teemojen
tavoitteellista valokuvaamista välineinä ihmissuhteiden
lähentämiseen, vuorovaikutuksen parantamiseen, hajanaisten,
tunnepitoisten ja abstraktien asioiden selkeyttämiseen sekä
oman minän tai yhteisön toiminnan tutkimiseen ja
reflektointiin. Voimauttavan valokuvan perusidea on yksinkertainen:
valokuvaamisen ja samalla hoidollisen, ammatillisen suhteen dynamiikka
käännetään päälaelleen. Sen sijaan,
että kuvaaja päättää, miten hän
näkee kuvaamansa ihmisen, kuvassa oleva ihminen on
päähenkilö, joka määrittelee, miten
häntä saa katsoa.
Prosessin aikana kuvaaja/ammattilainen joutuu konkreettisesti
kamppailemaan oman näkemyksensä ja
päähenkilölle tilan antamisen välillä.
Voimautuminen ei ole kiinni ammattilaisen taidoista, vaan
päähenkilössä itsessään tapahtuvista
asioista. Ammattilaisen kannalta kyseessä on jatkuva oppimisen
prosessi, jossa hän yhä uudelleen luopuu omasta
tietämisestään. Voimauttavassa valokuvassa dialogisuuden
oppiminen tapahtuu kehollisesti ja konkreettisesti muun muassa
siirtämällä kuvaajan ja päähenkilön
välinen asetelma asiakastyöhön, jolloin kuvausprosessin
elementit muodostuvat metaforaksi asioille, joita ammatillisessa
suhteessakin tulisi tapahtua. Päähenkilölle, joka voi
olla paitsi elämänhistoriansa, myös
hoitojärjestelmän asiakkuuden painama ja traumatisoima,
kuvausprosessin asetelma voi olla käänteentekevän
korjaava ja uutta luova. Työntekijälle prosessi vahvistaa
uskallusta olla läsnä asiakkaalle sekä kykyä olla
suojautumatta ammatillisen roolin taakse vuorovaikutuksen
kustannuksella.
Valokuvaamisen teko on sitä, että keskitymme katsomaan
tavallista (työn) arkea läsnäolevammin rajaamalla esiin
sen, mikä on arvokasta, ja mikä tavallisesti jää
piiloon kiireen ja totuttujen toimintatapojen taakse. Se, mikä
tehdään näkyväksi valokuvassa, tulee samalla
tunnetasolla todeksi. Se tulee jaettavaksi ja
merkityksellistettäväksi toisten ihmisten kanssa, jolloin
kuvassa oleva hyvä voi alkaa saada enemmän tilaa ihmisten
mielissä ja toiminnassa.
Voimauttavan valokuvan menetelmässä ajatellaan, että se,
mitä valitaan katsoa, vahvistuu. Valokuvan kyky on sekoittaa totta
ja fiktiota, jonka vuoksi se voi tehdä näkyväksi
asioita, jotka ovat vasta syntymässä ituna ihmisten
mielessä, tai jotka eivät reaalimaailmassa olisi mahdollisia.
Samalla valokuvalla on emotionaalista todistusvoimaa sen katsomisen
kehollisuuden vuoksi. Kuvan herättämät affektit
tapahtuvat omassa kehossa ja ovat siksi uskottavia todisteita
merkityksistä, joita ihminen haluaa lukea kuvalle.
MIKSI
VOIMAUTTAVA VALOKUVA?
On todennäköistä, etteivät ihmistyön
resurssit tule suuresti lisääntymään
lähitulevaisuudessa. Jo nyt vaativa työ, jatkuvat, kovenevia
arvoja heijastavat muutokset ja pakkotahtisuus, voivat
etäännyttää työn käytännöt
niistä arvoista, jotka ovat alun perin tuoneet
työntekijän alalle. Hoidollinen työ pitäisi
ajatella kokonaan uudella tavalla, jotta se olisi vaikuttavampaa,
eikä hukkaisi ihmistyön arvokkainta resurssia, ihmisiä,
uuvuttamalla tärkeää työtä tekeviä
ammattilaisia työkyvyttömiksi ennen aikojaan. Voimauttavan
valokuvan menetelmässä toisin katsominen lähtee
ammatillisuuden ja ammatillisten taitojen uudelleen arvioinnista
sekä työntekijän hyvinvoinnin nostamisesta
pääosaan. Työskentelyssä etsitään
kuormittavan vastavoimaa sekä palautetaan työn
alkuperäistä merkityksellisyyden kokemusta. Mikä on se
syy, jonka vuoksi haluan tehdä työtäni? Mikä on
arvojeni mukainen tapa kohdata asiakas? Kestääkö
lähempää tarkastelua, miten kohtaan oman
työtoverini? Miten arvostavasti tai ankarasti katson itseäni
ja omaa ammattitaitoani?
Kameran läsnäolo työyhteisössä lisää
työntekijöiden haavoittuvuutta, sillä ammatillisen
roolin taa suojaan jääneet ammattilaiset tulevat tietoiseksi
siitä, ettei katseen suunta olekaan yksiulotteinen: sen sijaan,
että minä arvioin ja kehitän työtä ja
asiakasta, itse asiassa myös minut nähdään –
asiakkaat ja työtoverit arvioivat minua ja toimintaani koko ajan.
Valokuva tuo näkyviin ryhmädynamiikan ja sen, miten ihmiset
kokevat tulleensa nähdyiksi osana yhteisöä. Samoin kuin
perhevalokuvauksessa, valokuvien koetaan tunnetasolla kertovan
siitä, mitkä asiat, ihmiset ja elämänalueet ovat
olleet muistamisen arvoisia, tärkeitä ja rakastettuja.
Käänteisesti ne asiat ja ihmiset, joista on
vähemmän kuvia, eivät tunnu yhtä
tärkeiltä, tai heihin koetaan liittyvän erityistä
häpeää ja näkymättömyyttä. Ennen
kuin menetelmää aletaan soveltaa asiakkaiden kanssa, katse
käännetäänkin omaan itseen ja
työyhteisöön. Menetelmän avulla tapahtuvassa
työyhteisön kehittämisessä keskeistä on
arvostava ja turvallinen työskentely, jossa ketään ei
häväistä, vaan jokainen tulee näkyväksi itse
määrittelemällään tavalla, yhtä
tärkeänä osana työyhteisön yhteistä
päämäärää.
Usein ajatellaan, että työntekijä, joka
välittää liikaa, tekee työn itselleen raskaaksi. On
itsen suojaamista pitäytyä ammatillisen roolin takana. Asia
saattaa kuitenkin olla juuri päinvastoin: se työntekijä,
joka välittää, tekee työn itselleen helpoksi, koska
silloin kaikki, mitä hän tekee, on asiakkaalle vaikuttavaa,
jolloin myös työ on tekijälleen palkitsevaa. Sen sijaan
oman persoonansa ja (positiiviset) tunteensa asiakkaalta piilottava
työntekijä joutuu kohtaamaan paljon valtataistelua ja
asiakkaan osoittamaa halveksuntaa, sillä hoiva ilman
välittämistä ei ole arvostavaa.
Hoidollisessa työssä työntekijöiden
välistä eriarvoisuutta ja työyhteisöjen
pahoinvointia lisää se, että eri aikoina ja eri
viitekehyksessä koulutetuilla työntekijöillä on
monesti aivan erilainen käsitys ammatillisuudesta. Nykyisin
ymmärretään yhä paremmin, että ihmistyö
on puhtaasti tunnetyötä, jonka vaikuttavuus perustuu
vuorovaikutuksen laatuun.
VOIMAUTTAVAT
MENETELMÄKOULUTUKSET
Voimauttavan valokuvan ammatilliset täydennyskoulutukset
rakentuvat perusteet-moduulista, josta on olemassa sekä
hoidolliseen asiakastyöhön että työyhteisöjen
kehittämiseen painottuneet versiot, sekä kolmivuotisesta
jatkokoulutuksesta. Voimauttavan valokuvan perusteet -koulutusta
antavat useat
yliopistojen täydennyskoulutuskeskukset sekä
kesäyliopistot eri puolilla maata, viidessätoista eri
kaupungissa. Jatkokoulutusta antaa Aalto-yliopiston
täydennyskoulutuskeskus Aalto Pro Helsingissä. Ammatillisten
koulutusten lisäksi tarjolla on tavallisille ihmisille suunnattuja
työpajoja, jotka keskittyvät henkilökohtaiseen
voimauttavaan prosessiin, eivätkä edellytä
erityistä ammatillista taustaa.
Voimauttava valokuva on nuori menetelmä, jonka
valtakunnallinen koulutusverkosto on vasta laajentumassa, eikä
tämän hetken runsaaseen kysyntään siksi vielä
pystytä täysin kattavasti vastaamaan. Ensimmäiset
erikoistumiskoulutuksen läpikäyneet menetelmäohjaajat
valmistuivat huhtikuussa 2011. Kaikki Suomessa saatavilla oleva
menetelmäkoulutus on ilmoitettu näillä verkkosivuilla.
Menetelmä on saanut lukuisia tunnustuspalkintoja, muunmuassa Suomalainen Lääkäriseura
Duodecimin Kulttuuripalkinnon 2006. Voimauttava valokuva on
rekisteröity tuotemerkki.
KOULUTUSSIVULLE
|
|
|